Keskiviikko
Antti Huttunen Yritystoiminta
Koskaa aikaisemmin en ole kirjoittanut
niin paljoa muistiinpanoja koulupäivän aikana kuin nyt. Vielä puoli vuotta
sitten olin vahvasti some- kielteinen. Nyt luulen näkeväni, mistä ja miten
nykypäivänä liikevaihto tehdään. Toki siihen on auttanut monet tekijät, mutta
yhteistä niille on se, että niihin kaikkiin olen tutustunut Kiossa.
Sen enempää ja tarkemmin en
tähän aio selvittää, miten ja milloin liiketoimintaani aloitan ja miten sitä
kehittelen eteenpäin. Sen teen LTS- näyttökokeessa, joka sekin tulee olemaan
tietyllä tavalla koe: Voiko näin toimia ja mitä tapahtuu, jos näin toimii?
Tässä vaiheessa tyydyn
kulkemaan aloittamallani päiväkirjatyylillä. Toisin sanoen keskiviikko
ranskalaisilla viivoilla ja mietteillä.
- Porukka on aina enemmän kuin
yksilöiden summa. Yksin tästä hommasta ei tule mitään.
Kirjoittajan perusteesit
- 1 kuva, 1 kappale
- toisaalta hyviä kuvia ei voi
olla liikaa
- kirjoita persoonallasi
- etsi paikka, missä voit
nostaa esiin tulevan palvelusi, tuotteesi (retkipaikka, ruokapaikka)
- valitse kanavasi--> FB,
Insta, google, johku...
- mainontaa kannattaa tehdä
vain sellaiselle tuotteelle, mikä toimii hyvin.
- testaa aina tuotteesi
- toimimaton tuote ei nouse
toimivaksi mainonnalla
- vastaa kaikkiin
kommentointeihin
OMA LIIKEIDEA / tee ainakin
nämä asiat:
1. Kysy vahvuutesi
kavereiltasi
2. Valitse somekanavat ja
kirjoitatko itse
- ketä tavoittelet? Kaikki mobiilina alusta
lähtien
3. Suunnittele ja päätä #
mistä kirjoitat ja millä aktiviteetilla ja videot/digitaalinen jalanjälki
4. Rakenna polku siitä, mihin
tämä voi johtaa
5. Tutki, voitko tehdä töitä
KPP:ssa tai hommaa joku hanttihomma/rahoitus
6. Aputoiminimi vai oma
toiminimi?
Kun olet tässä, niin rakenna
tuote, testaa sitä ja perusta
- TEE ASIOITA JA KERRO NIISTÄ
KUVIN, TEXTEIN JA VIDEOIN!- - --- verkkokauppa/johku
- kunta mukaan myyntikanavaksi
- retkipaikka ponnistusalustana?
25--45 v. perheellinen nainen kaupungissa 61%
- natiivimainontaa eli median
näköistä mainontaa
ÄLÄ TUUDITTAUDU YHDEN KANAVAN
VARAAN!
- netin prime time on 10.00 ja
20.00-23.00
- vanhan puukiekon ankkurointi
historiaan nuppineuloilla
- halpa ei ole hyvä. Hyvä ei
voi olla ilmaista tai halpaa!
- tuote pitää pystyä ostamaan
heti! Lyhin mahdollinen reitti. 2 klikkiä.
- H1 ja H2 alaotsikot!
- kirjoita ihmisiä
kiinnostavista asioista. KYSY, MIKÄ KIINNOSTAA JA MISTÄ KULMASTA.
- missä asiakas on, ole sinä
myös
- jutut, kuvat ja videot
asiakkaiden ehdoilla
- linkitä, paikallislehdet,
instaajat, vihti, metsähallitus, yhteistyökumppanit,
alan yhteisöt, verkkokauppa, kotisivut,
alan yhteisöt, verkkokauppa, kotisivut,
hakukoneaktivointi, fb- ryhmät,
retkipaikka...
- räätälöity viesti per
kanava, whats up jakelunappula/yksityisviestit
- virtuaalimatkailua
mobiililla
Jos kuulet sanan integraatio,
siitä tulee kallista.
johku.fi on
matkailupalveluiden myynnin ekosysteemi
- ei kiinteitä kustannuksia
- myynti- ja laskutussysteemi
- 2,5 % myynntikomissio
- tuotteet voivat olla mitä
tahansa
- mobiilituote 100%
- ristiinmyyntimahdollisuus
toisten johku- yritysten kanssa
- 2,5%
- kk- raportit kirjanpitäjälle
- etumarkkinointi ja
asiakasohjaus sekä jälkimarkkinointi geneerisenä incl.
Matkanjärjestäjä uuden lain
mukaan / matkapaketti on 2 tai useampi palvelu
- voi taklata Tähkäpään
poolilla, kunnallisella yhteistyöllä, osuuskunnalla
- marginaaliverotus
- mielipahakorvaus
- jos PALAUTTEESSA EI OLE MIELIPAHAA, niin
korvaus on menetetty
= muista aina kysyä palaute
JOHKUSSA TOIMIVA MATKATOIMISTO
VOI OTTAA VASTUULLISEN MATKATOIMISTON/MATKANJÄRJESTÄJÄN ROOLIN
- 2,5%
- pro.similarweb.com /
benchmarking / analyysityökalu = oman toiminnan kehittäminen
- Mikä on toimivin tapa
otsikoida texti?
Päivän mietelauseet:
"Asiakkaiden oletus
palvelusta on usein paljon pienempi, kuin mitä me halutaan tarjota".
"Kaikki myynti ja
markkinointi tapahtuu sisällön ja ihmisten kautta. Tällöin sisällön pitää olla
timanttista."
"Julkaise kokeiluun, älä
hiero. Näin saat heti palautetta. Kuuntele palaute ja toimi niin.
"Jos haluat olla eräopas,
niin osta palveluita muilta yritystoiminnan osa- alueilta".
"Suklaa ja punaviini on
aina jaettavissa. Mikä muu"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti