22.1. - 24.1.
Maanantai- tiistai ja keskiviikko

Maanantaiaamuna valmiina rivissä Dynamic Quartet: Piia, Geri, Sakke ja minä.

Ohjelmassa talviretkeilyn harjoituksia keskiviikkoon asti. AH KIO:t pakattuina kohti Etelä-Hämen järviylänköä Lopella.

Pakkasta oli jo päivällä mukavasti kymmenen tienoissa. Niin, ettei vaatteet kastuneet, muuta kuin sisältäpäin. Kyllä on kovakuntoista porukkaa, vaikkei päällepäin uskoisi.

Pysyin kuitenkin iltaan asti kyydissä mukana ja pääsin nauttimaan nuotiolla istumisesta hyvässä seurassa.

Tiistaina lounastauolla alkoi tuntua siltä, että nyt on parempi laittaa kaikki peliin. Ilmekin jo sen kertoo, että oli pakko tunnustaa tiimille, että hiihtäminen heidän tahtiinsa ottaa koville.

Niin vain kuitenkin pääsin tiistainakin iltanuotiolle. Ja tuota pientä yhteistä vesipannua sain vetää ahkiossani koko reissun. 

Keskiviikkoaamuna Saken ja minun teltta. Lämmin oli todella, jopa hikinen olo. Uni olisi maistunut pidempäänkin, mutta 07.00 oli kömmittävä tuosta lämpöisestä pesästä kiihtyvään lumisateeseen ja aamiaisen syöntiin. 

Toiset tykkää kulkea maastossa ilman sen suurempaa tarkoitusta. Tai siis minulle ei ole vielä valjennut oikein tuo vaeltamisen tarkoitus. Onko se kuljettu matka vai suunnitelmassa pysyminen? Vai kenties vaihtuvien maisemien ihastelu? Vai molemmat? Itsensä ylittäminen?

Itse olen aina kokenut luonnossa kulkemisen varmaankin kovin henkilökohtaisena kokemuksena. Kalassa ja metsäsällä kuljeskelen pääsääntöisesti yksin. Paino sanalla kuljeskelen. Ja saatan istahtaa ja tuijottaa johonkin tunnin, jos siltä tuntuu. Yöpyä silloin kun siltä tuntuu. Ilman telttaa. Tai jäädä kotiin, jos siltä tuntuu. Olen melko varma, että työssäni Eräoppaana en tule vetämään vaellusryhmiä, vaikka koen kyllä osaavani kyseisen lajin ihan kohtuullisesti. 

Noh, kukin tyylillään. Minun ei varmaankaan kannata enää kovin montaa kertaa tätä vaellusta harjoitella.

Päivien mietelause:

"Hyvä ryhmä nostaa väsyneenkin matkamiehen mielialan kokolailla korkealle".