23.8.

Keskiviikkona sitten ajoin aamusumussa 13 km Opistolle Hybridilläni. Huh huh. Jokainen vaatekappale kuivaushuoneeseen, siis jokainen. Kuivat päälle ja opiskelemaan.

Kirjattiin ylös yhteinen identiteettimme. Taisi kouluttaja olla melkoisessa ideoidemme ristitulessa, kun näkyy olevan rooli kahteen kertaan fläppitaululla. Tärkeintä tässä listassa kuitenkin minulle on tuossa keskellä oleva rajattu ryhmä. Ettei tartte arpoo, että millä hiekkalaatikolla milloinkin leikitään. Aina on sama porukka, vaikka istumapaikka ja leikkikaveri vaihtuukin melko ripeällä tahdilla.  

Ennen ulospääsyä tarkastettiin kotiläksyt. Toisin sanoen kuulimme toistemme hissipuheet. Itsensä kehuminen on aika vaikeata luokan edessä. Lohdutuksen sana – ainakin itselleni: Oikean asiakkaan edessä se on paljon helpompaa. Nimimerkillä tästä mulla on kokemusta.

Päästiin myös harjoittelemaan Mobo- suunnistusta Kiljavan pihapiirissä. Kukaan ei eksynyt. Rasteilla tehtiin ryhmäytymisharjoituksia. Kävi ilmi, että tärkeämpää kuin suoriutuminen tehtävästä on itse toiminta.

Kotimatkalla melko navakkaan vastatuuleen puskiessani kuulin korvissani valitusta, että en ole vielä tarpeeksi tottunut jokapäiväiseen 26 km:n rääkkäykseen. Vaikka naapurini lähetti tsemppiviestejä uudesta harrastuksestani, päätin kuunnella kehoani. Ymmärsin kuulemani ja pyrin polkemaan joka toinen päivä pyörällä, kunnes kehoni alkaa ottaa sopuisasti vastaan sille tarjoamaani uutta terapiamuotoa.

Päivän mietelause: ”Aina on jonkun johdettava toimintaa.”

P.S. Tänään – siis toisena päivänä - muistan jo vastuukouluttajien nimet: Jone ja Pade. Ja tietenkin Pauliina.