31.8.
Torstai
Palautetilaisuus
ensimmäisestä retkestä aamunavaukseksi.
Tällaisia asioita opittiin ja ihmeteltiin metsässä.
Ja tällaisia
myös.
Keket antoivat
palautetta meille. Hyvä me!
Varusteista sellaista,
että omalla ostoslistalla on lähiaikoina riippumatto, sadeviitta ja
lusikkahaarukka. Rinkan hankin jo onnekkaasti Kekeltä heti aamusta. Että se
siitä innostumisesta.
Yksi aamupäivän
tehtävistä oli miettiä sitä, miten itse kehityn tämän vuoden aikana. Rehellinen
vastaus törähtää että töttöröö:
1.
Kunnon
kohennus melko roimasti
2.
Alaan
liittyvän lainsäädännön ja lupakäytäntöjen oppiminen ja muutosten seuraaminen
3.
Alalla
verkostuituminen
a.
Yhteistyökumppanit
b.
Prospektit
Lounaan jälkeen harjoiteltiin kirveen- ja puukonheitt…
eiku käsittelyä.
Nuotiot syttyivät että humps´ vaan.
Ja aina kun
liikkuu, niin teräaseet ovat tupessa. Niin oppailla kuin asiakkaillakin. Siis
aina.
Ja rannan pitää
jäädä sellaiseksi, että huoltomiehet eivät tiedä meidän siellä mitään
polttaneen. Vaikka tiesivät meidän siellä olleen opiskelemassa.
Päivän
mietelause: ”Älkää yrittäkö olla Keijoja. Olkaa omia itsejänne.”
P.S. Siis meidän
iltatähti oli aidosti kateellinen kun kuuli mitä kaikkea minä teen koulussa.
Etuoikeutettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti